Taideopinnoissa on tilaa kehittyä ihmisenä, kaikenikäisenä.

13.02.2023

Olen melkein 60-vuotias oppija. Oppiminen on itselleni jatkuva ilon ja hyvinvoinnin lähde.

Lukion kävin aikaan, jolloin kirjoitimme kaikki tekstit lyijykynällä konseptipaperille. Opettajat olivat kuitenkin innostavia, ja sitten tulivatkin jo tietokoneet.

Aikuisena olen oppinut paljon tietotekniikasta. Ensin opin atk-taitoja, sitten digitaitoja. Sitran tutkimuksen mukaan mahdollisuus oppia auttaa pärjäämään elämässä.

Ammattiini valmistuin myös aikuisena ja digitaitoni ovat kehittyneet jatkuvasti ja pikkuhiljaa. Tietokoneesta on paljon iloa, mutta myös niska- ja hartianseutuvaivoja. Silmätkään eivät aina tykkää. Silti opiskelin työn ohessa useita avoimen yliopiston opintokokonaisuuksia.

Syksyllä 2022 tein jotain aivan toisenlaista: otin opintovapaata opettajan työstäni ja opiskelin Joutsenon Opiston kuvataidelinjalla. Elinikäinen oppiminen lisää hyvinvointia, mutta sitä lisää myös taide. Taideopinnoissa on tilaa kehittyä ihmisenä kaikenikäisenä ja Joutsenon Opisto luo sille hyvät puitteet. Luonnossa liikkuminen ja yleissivistävät luennot virkistävät mieltä. Tutustuin myös uusiin ihmisiin.

Aluksi vähän hirvitti, sillä olin piirtänyt ja maalannut viimeksi yläkouluikäisenä, mutta vähitellen uskaltauduin heittäytymään taiteilijaksi. Taiteesta olin kyllä ollut aiemminkin kiinnostunut, mutta oma tekeminen oli monista syistä jäänyt vain ajatuksen asteelle. Itsekritiikki oli korkea.

Monet asiat muuttuivat syksyn aikana. Luulin, että koska olen puutarhaihminen, minun kannattaisi piirtää tai maalata kasvien lehtiä. Nautinkin paljon enemmän ihmishahmojen kuvaamisesta. Huomasin, että tematiikka ja symboliikka ovat itselleni tärkeitä. Värit ovat suuri osa ilmaisuani. Lisäksi kävi ilmi, että koska olen työskennellyt paljon maahanmuuttajien parissa, minun oli helppoa kuvata kulttuurisesti erilaisia kasvoja tai henkilöitä.

Innostavat tehtävät ja vierailut taidemuseoissa kirvoittivat tämän elinikäisen oppijan flow-tilaan, jossa ainoa ajatus oli, että pääsisi nopeasti maalamaan tai piirtämään sen, minkä näki jo ajatuksissaan. Kaipuu ihanteelliseen tekemisen tilaan toteutui Joutsenon Opiston taidetalolla monta kertaa. Pääsin kuvaamaan jäljen.

Eletyn elämän jäljen.

Lisää blogeja

1 vuotta sitten

Varaudutaan myös kohtaamaan toisemme

Rehtorimme Ulla pohtii aidon kohtaamisen merkitystä elämän epävarmuuksien hetkillä.

4 kuukautta sitten

Opistomuistoista opettajan polulle

Mieleenpainuvan vuoden jälkeen Minna uskaltautui tavoittelemaan unelmiaan jatko-opinnoista.

1 vuotta sitten

Asuntola

Anthony, lukuvuoden 2021-2022 vapaaehtoistyöntekijämme on palannut Amerikkaan. Tässä hänen kesän aikana kirjoittamansa terveiset ja ajatuksia opistolla vietetystä vuodesta.

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista