Japanin kieli ja kulttuuri

Japanin kielen ja kulttuurin opinnot on tarkoitettu lukion tai vastaavan koulutuksen suorittaneille, niin toisen asteen koulutuksen päättäneille kuin jo työelämässä olleille. Opinnot aloitetaan kielen alkeista, joten aikaisempaa osaamista ei edellytetä. Lukuvuoden mittaisen linjan tavoitteena on saavuttaa japanin kielessä taitotaso, jolla opiskelija kykenee selviytymään päivittäisistä viestintätilanteista, pitämään esitelmiä ja kertomaan mielipiteitään sekä lukemaan ja kirjoittamaan alkeis- ja jopa keskitason japaninkielistä tekstiä.

#japaninlinja

@joutsenonopisto_japaninlinja

Japanin kielen ja kulttuurin linja Facebookissa

Japanin opettaja kirjoittaa taululle japanilaista tekstiä, kaksi opiskelijaa kuvassa

Japanin kieli ja kulttuuri 21.8.2023—18.5.2024

Japanin linjalla opiskellaan japania intensiivisesti viitenä päivänä viikossa natiivin opettajan johdolla. Vuoden aikana käydään läpi peruskielioppi, hiragana- ja katakana-merkit sekä noin 500 kanji-merkkiä. Merkit ovat keskeinen osa viikoittaista opiskelua, koska japanin kielen lukeminen ja kirjoittaminen edellyttävät niiden tuntemista. Käytännön kielitaidon harjoittamiseksi tehdään myös paljon puheharjoituksia ja suullisia esitelmiä suomeksi sekä japaniksi. Linjalla perehdytään Japanin kulttuurin osa-alueisiin sekä tutustutaan Japanin historiaan. Opintojen tavoitteena on japanin kielen taitotaso B1 (eurooppalainen viitekehys).

Lukuvuoden aikana opiskelija voi osallistua maksulliseen Japanin valtion viralliseen JLPT-kielikokeeseen (Japanese-Language Proficiency Test), ottaa osaa kieli- ja kulttuurivaihtoon japanilaisten yhteystyötahojen kanssa sekä saada tukea opiskelupaikan löytämiseksi japanilaisesta oppilaitoksesta.

Linjan opintoihin sisältyy akateemista opiskelua tukevia kursseja sekä yleissivistäviä opintoja, kuten vierailijoiden luentoja ja opintojen ohjausta. Kieliopintojen lisäksi opiskelija voi suorittaa erilaisia valinnaiskursseja.

Halutessaan opiskelija voi suorittaa japanin kielen ja kulttuurin perusopinnot (30 op) Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opintovaatimusten mukaisesti. Suoritetun perusopintokokonaisuuden voi sisällyttää osaksi tutkintoa myöhemmissä korkeakouluopinnoissa. Hyväksilukukäytännöt vaihtelevat korkeakouluittain.

 

Opintomatka

Osana linjan opintoja on kevätlukukaudella perinteisesti järjestetty omakustanteinen opintomatka Japaniin. Matka on opiskelijoille vapaaehtoinen. Noin kahden viikon mittaisen matkan aikana opiskellaan Tokai-yliopistossa ja tutustutaan japanilaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

 

ILMOITTAUTUMINEN OPINTOIHIN

Ilmoittautumisaika lukuvuoden 2023-2024 koulutuksiin on 1.3.-13.8.2023.

Linjan opintoihin ilmoittaudutaan opiston verkkosivujen sähköisellä lomakkeella. Opiskelijat valitaan ilmoittautumisten perusteella, pääsykokeita ei ole. Päätös opiskelijavalinnasta tehdään kahden viikon sisällä ilmoittautumisen saapumisesta.

Opiskelupaikkoja voi kysyä myös muina aikoina opiston toimistosta opisto(at)joutsenonopisto.fi tai 045 844 2993.

Opetus alkaa, jos osallistujia on riittävästi.

Ilmoittaudu opintoihin kysy lisää
Lähikuva pöydästä jolla japanin oppikirjoja

Sadin mielestä vuosi Joutsenon Opistossa on ollut yksi parhaista

OPISKELUN KUSTANNUKSET

Opintojen kustannukset määräytyvät koulutuksen, ruokailun ja asumisen perusteella. Opintomaksu laskutetaan lukuvuoden aikana kahdeksassa tasasuuruisessa erässä.

Opintoihisi voit saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus), joka ei vähennä myöhempiin korkeakouluopintoihin myönnettävien opintotukikuukausien määrää. Lisäksi voit hakea opistolta opintoseteliavustusta.

Lue lisää maksuista ja rahoituksesta

ASUMINEN JA TÄYSIHOITO

Tarjoamme opiskelijoillemme yhteisöllistä asumista kotoisassa ja siistissä asuntolassamme. Opiston alueella on kaksi asuntolaa, joissa on 112 majoituspaikkaa yhden ja kahden hengen huoneissa. Majoitustilat ovat käytettävissä koko opiskeluajan, eikä niitä tarvitse tyhjentää viikonlopuiksi tai lomiksi.

Täysihoito sisältää opetuksen, majoituksen ja ruokailut.

Lue lisää asumisesta

Tutustu Itä-Suomen avoimen yliopiston japanin kielen ja kulttuurin perusopintoihin!

Japanin kielen ja kulttuurin perusopinnot 30 op (UEF)

Yhteistyökumppanit

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista