Ukulelekurssi 23.-26.4.2024

Kaipaatko uusia säveliä ukulelen soittoon? Tervetuloa ukulelekurssille keväiselle Joutsenon Opistolle!

Kurssilla soitetaan iloisessa ilmapiirissä yhdessä ja yksin. Kurssi soveltuu hyvin ukulelea jo jonkin aikaa soittaneille, mutta myös aloittelijat ovat tervetulleita. Aikaisempaa soittokokemusta tai nuotinlukutaitoa ei tarvitse olla. Opetuksessa keskitytään erityisesti orkesteri- ja ryhmäsoittoon, mutta myös yksilöopetusta on mahdollista saada. Kurssilla soitetaan uutta ohjelmistoa ja harjoitellaan sointuotteita sekä erilaisia komppaustyylejä. Lisäksi harjoitellaan helppojen melodioiden soittamista. Aloittelijat pääsevät tutustumaan ukulelen soiton alkeisiin, soittimen viritykseen ja soittotekniikkaan. Harjoiteltavat teokset ja ryhmät muokataan osallistujien toiveiden ja taitotason mukaisesti.

Ota kurssille mukaan oma ukulele. Muutama soitin on mahdollista saada lainaan myös opettajalta. Jos tarvitset lainasoittimen, ole yhteydessä opiston toimistoon ennen kurssin alkua.

Kurssi alkaa tiistaina 23.4. ilmoittautumisella ja majoittumisella klo 8.30-10.00. Opetus käynnistyy auditoriorakennuksessa klo 10.00.  Kurssi päättyy perjantaina 26.4. klo 11.30 alkavaan lounaaseen. Päivittäinen ohjelma sovitaan opettajan kanssa kurssin alkaessa. Harjoitustilat ovat kurssilaisten käytössä myös iltaisin.

Kurssin aikana on mahdollista majoittua täysihoidolla opiston asuntolassa yhden hengen tai kahden hengen huoneessa. Kurssille voi osallistua myös päiväkurssilaisena, jolloin hintaan sisältyy opetus, lounas ja päiväkahvi.

Sauna lämpiää kurssiviikon aikana ja opiston kuntosali on kurssilaisten vapaasti käytettävissä.

 
Opettaja

Kurssin opettaja Lauri Keskinen on opettanut ukulelen soittoa useissa kansalaisopistoissa. Hän on myös pitänyt lyhytkursseja festivaaleilla sekä ohjannut ukuleleorkestereita.

Hinta

A-hinta 353 € (opetus ja majoitus täysihoidolla 1hh)
B-hinta 335 € (opetus ja majoitus täysihoidolla 2hh)
C-hinta 248 € (opetus, lounas ja päiväkahvi)

Ilmoittautuminen kurssille 5.4.2024 mennessä
 
Linkki ilmoittautumissivulle

 

Jos  sähköinen ilmoittautuminen ei ole mahdollista, ilmoittautua voi myös puhelimitse.

Ilmoittautuneille lähetetään varmistus kurssin alkamisesta sekä infokirje ja kurssimaksun lasku sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä. Jos kurssi on täynnä tai kurssi peruuntuu, siitä ilmoitetaan erikseen.

Kurssimaksu on mahdollista maksaa heti ilmoittautumisen yhteydessä tai maksulinkillä, joka lähetetään sähköpostiin noin kaksi viikkoa ennen kurssin alkua.


Tietoa kurssilaiselle

Ruokailut

Täysihoitohintaan sisältyy aamiainen, lounas, päiväkahvi ja päivällinen. Ilman majoitusta kurssille osallistuvan hintaan sisältyy lounas ja päiväkahvi.

Ruokailussa huomioidaan erityisruokavaliot terveydellisten ja vakaumuksellisten syiden perusteella. Tiedot erityisruokavaliosta ilmoitetaan opiston keittiöön viimeistään 9.4.2024 tällä lomakkeella.

Lisätietoja ruokailusta saa keittiöesimies Eveliina Pirhoselta, p. 045 844 2985, sähköposti keittio(at)joutsenonopisto.fi

Asuntoloissa on yhteiset keittiötilat, joissa voi itse valmistaa ilta- tai välipalaa. Keittiöiden varustukseen kuuluvat muun muassa liesi ja uuni, mikroaaltouuni, jääkaappi sekä kahvin- ja vedenkeitin  Lisäksi käytettävissä on perusvälineitä ruoan valmistukseen sekä astioita ja aterimia.

Asuntolarakennuksessa pyöreän salin eteistilassa on kolikoilla ja puhelinsovelluksella toimiva kylmäjuoma-automaatti.

Majoitus

Kurssin aikana on mahdollista majoittua täysihoidolla opiston asuntolassa. Pääosa huoneista on soluja, joissa on yhden ja kahden hengen huone sekä solussa yhteinen suihku ja wc. Opistolla on myös muutama huone, jossa on oma wc ja suihku.

Mahdolliset majoitustoiveet tulee ilmoittaa ilmoittautumislomakkeen lisätietoja -kentässä. Majoitustoiveet huomioidaan niin pitkälle kuin se on mahdollista majoituksen kokonaistilanne huomioiden.

Huoneissa on liinavaatteet (pyyhkeet ja lakanat). Huoneissa ei ole käsisaippuaa, joten tuothan oman mukanasi, kuten myös muut hygieniatarvikkeet (shampoot jne.).

Asuntolan huoneissa ja yhteisissä tiloissa toimii maksuton langaton internetyhteys. Majoitus- ja luokkatilat eivät ole täysin esteettömiä.

Lähimmät ruokakaupat ja apteekki löytyvät Joutsenon keskustasta, noin 2,5 kilometrin päästä.

Saapuminen Joutsenon Opistolle

Joutsenon Opisto sijaitsee noin 2,5 km:n päässä Joutsenon keskustasta, rautatieasemalta ja linja-autoasemalta. Lähes kaikki etelän ja pohjoisen suunnasta tulevat junat pysähtyvät Joutsenossa. Joutsenon rautatieasemalla ei ole taksipäivystystä, joten taksi kannattaa tilata asemalle valmiiksi (Joutsenon taksi 0200 29101).

Lappeenrannan ja Imatran keskustasta kulkee noin tunnin välein linja-autojen vakiovuoroja (linja 100), jotka pysähtyvät Joutsenon keskustassa. Onnibussin lähin pikavuoropysäkki on 6-tien varrella Ahvenlammen liittymässä, josta matkaa opistolle on noin 4,5 km.

Lappeenrannan lähiliikenteen aikataulut

Lisätiedot
Joutsenon Opiston toimisto: opisto@joutsenonopisto.fi tai p. 045 844 2993

Peruutusehdot

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista