Korean kielen ja kulttuurin linjan opinnot sopivat kaikille, jotka haluavat opiskella tavoitteellisesti koreaa esimerkiksi oman ammatillisen osaamisen kehittämiseksi tai harrastuksena. Linjalla tutustutaan monipuolisesti kieleen ja kulttuuriin, eikä aiempaa osaamista korean kielestä tarvita. Intensiivinen opiskelu innostavan opettajan johdolla takaa kielitaidon kehittymisen ja onnistuneen lukuvuoden.
Tartu tilaisuuteen oppia kieltä, joka on avain kiehtovaan kulttuuriin!
#koreanlinja
Korean kielen ja kulttuurin linjan opinnot on suunnattu korean kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille, lukion tai muut vastaavat opinnot suorittaneille. Linjalla opiskellaan intensiivisesti natiivin opettajan johdolla. Opiskelu aloitetaan aakkostosta, Hangulista, sekä tavujen rakentamisesta ja ääntämyksestä. Lisäksi harjoitellaan erilaisissa arkipäivän tilanteissa tarvittavia käytännöllisiä ilmaisuja, joita varioidaan peruskieliopin pohjalta. Kielen perustason saavuttamisen jälkeen edetään yksinkertaisten tekstien lukemiseen ja tuottamiseen. Opinnot suoritettuaan opiskelija ymmärtää ja osaa tuottaa suullisesti ja kirjallisesti perustason koreankielisiä ilmauksia.
Kieliopintojen lisäksi linjalla perehdytään myös korealaiseen kulttuuriin ja Korean historiaan. Tunneilla käytetään paljon visuaalista oppimateriaalia hyödyntäen internetiä. Tavoitteena on saavuttaa korean kielessä taitotaso A2–B1. Linjan opinnot valmistavat Korean valtion viralliseen kielitestiin (TOPIK-Language Proficiency Test) ja valtakunnalliseen puhetilaisuuteen.
Linjan opintoihin sisältyy myös akateemista opiskelua tukevia kursseja sekä yleissivistäviä opintoja, kuten vierailijoiden luentoja ja opintojen ohjausta. Kieliopintojen lisäksi opiskelija voi suorittaa erilaisia valinnaiskursseja.
Opintomatka
Korean kielen ja kulttuurin linjalla opiskelevilla on mahdollisuus osallistua keväällä 2024 omakustanteiselle opintomatkalle Etelä-Koreaan. Noin viikon mittaisen matkan aikana tutustutaan nähtävyyksiin, korealaiseen kulttuuriin sekä kohennetaan käytännön kielitaitoa.
Ilmoittautumisaika lukuvuoden 2023-2024 koulutuksiin on 1.3.-13.8.2023.
Linjan opintoihin ilmoittaudutaan opiston verkkosivujen sähköisellä lomakkeella. Opiskelijat valitaan ilmoittautumisten perusteella, pääsykokeita ei ole. Päätös opiskelijavalinnasta tehdään kahden viikon sisällä ilmoittautumisen saapumisesta.
Opiskelupaikkoja voi kysyä myös muina aikoina opiston toimistosta opisto(at)joutsenonopisto.fi tai 045 844 2993.
Opetus alkaa, jos osallistujia on riittävästi.
Ilmoittaudu opintoihin kysy lisääOpintojen kustannukset määräytyvät koulutuksen, ruokailun ja asumisen perusteella. Opintomaksu laskutetaan lukuvuoden aikana kahdeksassa tasasuuruisessa erässä.
Voit saada opintoihisi opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus), joka ei vähennä myöhempiin korkeakouluopintoihin myönnettävien opintotukikuukausien määrää. Lisäksi voit hakea opistolta opintoseteliavustusta.
Tarjoamme opiskelijoillemme yhteisöllistä asumista kotoisassa ja siistissä asuntolassamme. Opiston alueella on kaksi asuntolaa, joissa on 112 majoituspaikkaa yhden ja kahden hengen huoneissa. Majoitustilat ovat käytettävissä koko opiskeluajan, eikä niitä tarvitse tyhjentää viikonlopuiksi tai lomiksi.
Täysihoito sisältää opetuksen, majoituksen ja ruokailut.