Suomen Kansanopistoyhdistys ry
Tiedote 15.8.2022
Opi itsesi elämässä eteenpäin -kampanja: Kansanopisto-opiskelu lisää hyvinvointia ja elämän merkityksellisyyttä
Kansanopistot edistävät jokaisen mahdollisuuksia koulunkäyntiin, elinikäiseen oppimiseen ja omien mahdollisuuksien löytämiseen. Opi itsesi elämässä eteenpäin -kampanja nostaa esiin kansanopistojen tärkeän roolin yksittäisten oppijoiden elämää eteenpäin vievänä muutosvoimana ja suomalaisen sivistysperustan rakentajana.
Kansanopistoissa on Suomen laajin opiskelutarjonta, josta löytyy koulutuksia nuorille ja aikuisille. Kansanopistossa on mahdollista viimeistellä aiempia opintoja tai tähdätä kokonaan uuteen. Siellä voi saattaa loppuun peruskoulun ja lukion, opiskella ammattitutkinnon tai sen osia, tehdä avoimen yliopiston opintoja sekä osallistua maahanmuuttajakoulutukseen, erityisopetukseen tai täydennys- ja harrastekoulutuksiin. Oppivelvollisille kansanopistot tarjoavat mahdollisuuden lisätä opiskeluvalmiuksiaan ja miettiä vielä opiskeluvalintojaan lukuvuoden mittaisella Opistovuosi-linjalla.
– Kansanopistot ovat kaikkia varten. Ne ovat olemassa, jotta jokainen ihminen saisi tavoitella hyvää elämää oppimisen keinoin riippumatta siitä, mistä hän on tulossa tai mihin menossa. Oppimisen on oltava mahdollista ja mielekästä koko kansalle. Se on hyvinvoivan yhteiskunnan perusta, sanoo Suomen Kansanopistoyhdistyksen toiminnanjohtaja Tytti Pantsar.
Suomen Kansanopistoyhdistyksen ja kansanopistojen yhteisellä Opi itsesi elämässä eteenpäin -kampanjalla muistutetaan, että oppiminen on arvokasta itsessään. Sillä on kyky muuttaa oppijan koko elämä.
– Suorittamisen ja tutkintotavoitteisuuden sijaan kansanopistossa opiskelu on kokonaisvaltaista ja jokaisen opiskelijan omaa kasvua korostavaa. Kansanopistossa voi hankkia syvällistä osaamista haluamaltaan alalta, toteuttaa itseään ja selkiyttää tulevaisuuden suunnitelmia. Asuntola-asuminen, läsnä oleva henkilökunta ja aktiiviset opiskelijat tekevät opiskelusta yhteisöllistä. Tämä kaikki kehittää persoonallisuutta ja itsetuntemusta sekä lisää elämän merkityksellisyyttä ja ihmisten hyvinvointia, Pantsar sanoo.
Suomessa on 82 kansanopistokampusta. Näistä 11 on ruotsinkielisiä. Vuosittain kansanopistoissa opiskelee yli 18 000 opiskelijaa pitkäkestoisissa opinnoissa sekä noin 80 000 opiskelijaa lyhytkursseilla. Kansanopistot ovat vapaan sivistystyön oppilaitoksia, jotka järjestävät vapaan sivistystyön koulutuksen lisäksi aikuisten perusopetusta, ammatillista koulutusta, lukiokoulutusta, oppivelvollisille suunnattua koulutusta sekä työvoimapoliittista koulutusta.
Opi itsesi elämässä eteenpäin -kampanja
Opi itsesi elämässä eteenpäin -kampanja näkyy 15.–24.8. välisenä aikana Suomen Kansanopistoyhdistyksen ja kampanjassa mukana olevien kansanopistojen sosiaalisen median kanavilla. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa, että oppiminen vie aina elämässä eteenpäin ja että kansanopistoilla on tärkeä sija kaikille avoimien vapaaehtoisten opintojen tarjoajana suomalaisessa koulutuskentässä.
Lisätiedot ja haastattelut
Suomen Kansanopistoyhdistys – Finlands Folkhögskolförening ry
Tytti Pantsar
Toiminnanjohtaja
tytti.pantsar@kansanopistot.fi
puh. 044 531 8000
Helena Ahonen
Puheenjohtaja
helena.ahonen@step.fi
puh. 040 537 0999
Erja Veivo
Suunnittelija
erja.veivo@kansanopistot.fi
puh. 040 145 8464
Suomen Kansanopistoyhdistys
Suomen Kansanopistoyhdistys on Suomessa toimivien kansanopistojen edunvalvoja ja yhtenäinen ääni.