Oletko sinä uusi rehtorimme – opistomme kapellimestari, joka johtaa oppilaitostamme eteenpäin osana motivoitunutta ja tasavertaista työyhteisöämme?
Joutsenon Opisto on Lappeenrannassa sijaitseva tulevaisuusorientoitunut kansanopisto. Yhteisöllisyys ja myötätuntokulttuuri ovat avain hyvinvoivaan työ- ja opiskeluympäristöömme, jonka välittävä ilmapiiri rakentuu aidon kohtaamisen, arvostuksen ja luottamuksen kautta.
Toivomme, että sinulla, tuleva rehtorimme, on avarakatseinen ja kehittämismyönteinen asenne ja hyvät henkilöstöjohtamisen taidot. Jaetun johtamisen mallin mukaisesti hyödynnämme tiimimuotoista työskentelyä, jossa henkilöstö osallistuu oppilaitoksemme kehittämiseen omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan. Olemme tehneet jo usean vuoden ajan toimintamme jatkuvaan parantamiseen perustuvaa laatutyötä, josta kertoo ainoana oppilaitoksena Suomessa saatu CAF-tunnustus.
Kaikkea toimintaamme peilataan vastuullisuuden ja kestävän kehityksen kautta. Kestävän kehityksen sertifikaatti myönnettiin meille vuonna 2022. Strategiamme kulmakivinä ovat ekososiaalinen sivistys ja kestävän tulevaisuuden edistäminen, joihin sitoutumista myös rehtorilta odotetaan. Olemme joustavasti toimiva itsenäinen opisto mutta toimimme aktiivisesti myös ulospäin ja teemme yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa. Näin ollen odotamme sinulta kykyä verkostojen ja yhteiskuntasuhteiden luomiseen ja niiden ylläpitämiseen.
Koska vastaat hallinnon ja talouden osa-alueista, edellytämme sinulta myös näiden osaamista. Lisäksi aktiivinen koulutuspolitiikan seuraaminen on luonnollisesti oleellinen osa työtäsi.
Opistollamme toimitaan pääasiassa suomen kielellä, mutta monikulttuurisessa työyhteisössämme osa kommunikaatiosta tapahtuu englanniksi. Sujuvan suomen kielen lisäksi englannin kielen taitosi on tärkeä.
Rehtorin tehtävään valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, kokemusta oppilaitosjohtamisesta, vapaan sivistystyön ja kansanopiston tuntemusta sekä rehtorin työn edellyttämää opetushallinnon tutkinnon tai koulutusjohtamisen opintojen suorittamista tai valmiutta hankkia vastaava pätevyys.
Rehtorin työsuhteen ehdot määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Rehtorin tehtävä tule ottaa vastaan viimeistään 1.8.2024.
Joutsenon Opistolla tarjoamme sinulle itsenäisen ja vastuullisen työn, jota pääset toteuttamaan yhdessä kehittämismyönteisen ja työhönsä sitoutuneen henkilöstön kanssa. Lisäksi saat työllesi opiston johtokunnan tuen, mahdollisuuden neuvotella palkastasi ja iloisen eteläkarjalaisen ilmapiirin.
Jos näet jo itsesi Saimaan rannalla rehtorin työhuoneessa, lähetä hakemuksesi viipymättä. Toimita hakemuksesi ja CV Joutsenon Opiston kannatusyhdistyksen hallitukselle sähköpostitse opisto@joutsenonopisto.fi. Merkitse sähköpostin aiheeksi Rehtorin tehtävä. Hakuaika päättyy 31.10.2023 klo 16.
Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaa rehtori Ulla Huhtilainen, ulla.huhtilainen@joutsenonopisto.fi, puh. 045 844 2980 ja hallituksen puheenjohtaja Pentti Belinskij, puh. 040 564 1066.