Kestävä kehitys näkyy arkisissa asioissa

03.11.2022

Otetaanko pieni kurkistus konkreettisiin kestävän kehityksen asioihin, jotka näkyvät meidän kaikkien elämässä? Tämä varmasti kiinnostaa, sillä usein kestävän kehityksen tavoitteet jäävät abstraktille tasolle tai niihin viitataan vain globaalien ongelmien ratkomisessa. Joutsenon Opistossa pyrimme siihen, että näkisimme yhteyksiä kestävän kehityksen ja oman toiminnan välillä. Emme myöskään halua keskittyä ongelmiin vaan ennen kaikkea siihen, mitä kestävä elämä on ja mitä ovat ne positiiviset toimet, joilla sitä edistämme.

Kestävä kehitys on nimensä mukaisesti kehitystä kohti kestävää elämää - elämää, jonka pitäisi edesauttaa hyvinvoivaa ympäristöä ja siellä eläviä ihmisiä sekä eläimiä. Meistä jokainen voi elää tällaista elämää ja nyt annan siihen muutamia helppoja esimerkkejä.

Lähdetään liikkeelle elinvoimaisen ympäristön tukemisesta. Tätä edistääksemme emme voi pelkästään tukeutua, että teknologia tulee ja pelastaa meidät. Tämä johtuu siitä, että teknologia tarvitsee olemassa ollakseen energiaa ja resursseja, sellaisia resursseja, joita maapallolla on rajallisesti. Esimerkiksi suomalainen Geologian tutkimuskeskus julkaisi raportin, jonka mukaan maapallon mineraalit eivät riitä siihen, että voisimme teknisin ratkaisuin tehdä kaiken päästöttömästi tai luontoa kuormittamatta. Samaisessa raportissa ratkaisuksi tähän todetaan, että lähtökohtaisesti kaiken pitäisi perustua kulutuksen muutokseen eli siihen, että emme tarvitse enää niin paljoa resursseja (Michaux 2021). Tähän muutokseen on helppo osallistua omilla valinnoilla, mitkä ovat ne perinpohjaiset syyt omalle kulutukselle? Kysy itseltäsi: “onko kaikki todella tarpeellista? Tai mikä tekee minut aidosti onnelliseksi” ja sen jälkeen keskity niihin asioihin, jota tuottavat aitoa hyvinvointia. Tämän lisäksi haastan sinut tarkastelemaan erilaisten kauppojen valikoimaa – kuinka paljon näet tavaroita, joilla oikeasti ole mitään virkaa tässä maailmassa? On hyvä tulla tietoiseksi kulutuskulttuurista, jossa elämämme. Tarvitsemmeko me todella kymmeniä erilaisia sammakkopihakoristeita, joista valita mieleinen? Mitä, jos lopettaisimme kaiken turhan tuottamisen ja keskittyisimme olennaiseen?

Toisena tärkeänä aiheena kestävässä kehityksessä on sosiaalinen kestävyys. Olet varmasti kuullut tasa-arvosta, koulutusmahdollisuuksista ja terveydestä, jotka ovat kaikki sosiaaliseen kestävyyteen tähtääviä tavoitteita, mutta miten sosiaalinen kestävyys voi näkyä ihan jokaisen meidän arjessamme? Tätä ei ehkä tule niin useasti ajatelleeksi, kuitenkin se miten käyttäydymme, on joko sosiaalisesti kestävää tai kestämätöntä. Asioita, jotka näkyvät arjessa ovat turvallisuus niin fyysinen kuin psyykkinen, esteettömyys, vapaus olla oma itsensä, avoimuus, kuulluksi tuleminen, arvostus, kunnioitus ja esimerkiksi kohteliaisuus. Sosiaalista kestävyyttä on kyky asettua toisen rooliin, kyky ymmärtää, että näemme maailmaa eri tavoin ja kyky keskustella myös eri mieltä olevien ihmisten kanssa.  Vaikka toinen ihminen on eri mieltä kanssasi, ansaitsee hän yhtä lailla turvallisuuden tunteen ja arvostuksen keskustelussanne. Yksi sosiaalisesti tärkeä taito on oma itsetuntemus, kun on sinut itsensä kanssa, on myös helpompi ymmärtää erilaisuutta.

Nyt olemme saaneet selville, että tavoitteemme on vähentää turhaa ja tuottaa aitoa hyvinvointia ihmisille. Miten talous liittyy tähän kaikkeen, sillä onhan sekin yksi kestävän kehityksen osa-alue? Talous on mahdollistajan roolissa ja sen pitäisi tukea kestävään kulutus- ja toimintakulttuuriin siirtymistä. Talouden roolia ei kuitenkaan saa unohtaa, sillä yhteiskuntamme perustuu talouteen. Kuitenkin vanhasta ajattelutavasta, missä tarkoituksena on tehdä pätäkkää välittämättä siitä aiheutuvista seurauksista ympäristön tai ihmisten hyvinvoinnille on luovuttava heti. Halpoja vaatteita myyvät yritykset ovat tästä valitettavasti malliesimerkki. Kun hinta on saatava alas, kiristetään silloin ympäristövaikutusten huomioimisesta ja työoloista. Muista, että sinulla on vapaus valita tuetko taloudellisesti tätä toimintaa omilla kulutusvalinnoilla. Meidän täällä Suomessa tekemät valinnat näkyvät ihmisten elämässä ihan joka puolella maailmassa ja vaikuttavat muun muassa siihen, miten sosiaalisesti kestävää elämää muualla eletään.

Vastuullisempien valintojen tekeminen on nykyisin helppoa! Ympäristösertifioidut tuotteet ja reilun kaupan tuotteet ovat hyviä vaihtoehtoja ostoskoriin. Jos kaipaat lisätietoa vastuullisista kulutusvaihtoehdoista, tutustu www.ostavastuullisesti.fi sivustoon. Sieltä löydät varmasti vastuullisia sinulle sopivia tuotteita!

 

Vastuullisen shoppailijan muistilista:

 

 

Lähteet:

Michaux, S. P. 2021. Assessment of the Extra Capacity Required of Alternative Energy Electrical Power Systems to Completely Replace Fossil Fuels. Geologian tutkimuskeskus.

Lisää blogeja

6 kuukautta sitten

Sitoutumista kestävän kehityksen tavoitteisiin

Kahdeksan vuotta sitten Agenda2030 saatettiin voimaan. Mitä Joutsenon Opistossa on tehty tavoitteiden saavuttamiseksi?

1 kuukautta sitten

Opistomuistoista opettajan polulle

Mieleenpainuvan vuoden jälkeen Minna uskaltautui tavoittelemaan unelmiaan jatko-opinnoista.

1 vuotta sitten

Asuntola

Anthony, lukuvuoden 2021-2022 vapaaehtoistyöntekijämme on palannut Amerikkaan. Tässä hänen kesän aikana kirjoittamansa terveiset ja ajatuksia opistolla vietetystä vuodesta.

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista