36 vuotta Joutsenon Opistolla

18.11.2025

Siistijä Ritva Pio jää eläkkeelle lähes 36 vuoden työuransa jälkeen
Haastattelijana Kira Pesonen

Ritva Pio muistaa vielä hyvin ensimmäisen työpäivänsä Joutsenon Opistolla lähes 36 vuotta sitten. Hän pesi melkoisen hurjassa kunnossa olevaa kylpyhuonetta, kun vanhemmat siivoojanaiset kutsuivat ahkeran nuoren naisen syömään, mutta Ritva oli unohtanut ottaa omat eväänsä mukaan. Joka oli kylpyhuoneen kunnon vuoksi ehkä ihan hyväkin unohdus.


Kesätyöstä elämänuraksi

Ritva opiskeli aikoinaan mm. laitoskeittäjäksi. Työkokemusta oli kertynyt veljen keittiökalustefirmasta ja sairaaloista, joissa töitä riitti aina. Kun keittiöpuolen työt kuitenkin vähenivät, työvoimatoimisto vinkkasi Opiston siistijän paikasta. Haastattelun työpaikkaan teki silloinen vararehtori Leena-Marja Virtanen, joka totesi, että tule nyt yhdeksi kesäksi. Se kesä venyi lopulta 36 vuodeksi.


Opisto ja työtavat muuttuvat aina ajan kuluessa

Vuosien aikana Opistolla on tapahtunut suuria muutoksia. Esimerkiksi asuntolan vintti on muuttunut työtiloiksi, remontteja on muutenkin tehty paljon, ja opiskelijoita on entisiä aikoja vähemmän.

Suurimmat muutokset ovat työvälineissä. Enää ei tarvitse ämpäriä ja pyyhkeenpalaa lastan päässä. Tilalla ovat näppärät, kevyet välineet, vedetön siivous ja erilaiset koneet, jotka tekevät työstä tehokkaampaa ja helpompaakin.

Siistijän työssä itsensä johtaminen on ollut kaikkein arvokkainta. Työssä on selkeät raamit, mutta hän on saanut tehdä omat päätöksensä ja työskennellä itsenäisesti yhdessä mukavien työkavereiden kanssa. Ritvan mielestä juuri itsenäisyys ja hyvä työporukka ovat tehneet työstä merkityksellistä.


Taidekesässä yhdistyy huumori, hauskanpito ja rankka työ – jännittäviä sattumuksia unohtamatta

Kysyttäessä työn isoimmista haasteista Taidekesä nousee Ritvan vastauksessa heti esiin. Kurssien nopeat vaihdot ja runsas siivousmäärä tekevät kesästä ihan oman maailmansa. Aiemmin haastetta lisäsi se, että lakanat ja pyyhkeet pestiin ja mankeloitiin itse. Jos sade yllätti, se toi lakanoiden kuivatukseen lisähaasteita. Ritva muistaa tulleensa joskus jo viideltä aamulla mankeloimaan lakanoita. Nykyään lakanoiden ja pyyhkeiden lähettäminen pesulaan helpottaa työtä huomattavasti.

Kesäisin lattioilla oli kotiteollisuusopettaja Tuulikki Joelan kutomia kauniita mattoja, joita vatkattiin ees taas lattioilta pois ja takaisin siivouksen tieltä. Kesissä riitti hulinaa enemmän kuin talvisin. Talvisin oppilaat siivosivat osan itse, kesäisin siistijöillä oli suuri työ.

Ritva muistaa vuosien varrelta jännittäviäkin sattumuksia. Kerran Opiston iso televisio katosi alakerrasta ilman jälkiä. Eräs oppilas heräsi yöllä siihen, että sisään oli murtautunut mies, joka näperteli pesukoneita. Sisään oli tultu toimiston ikkunasta, ja se johti hälyttimien hankintaan.

Teatterikurssien kesät ovat jääneet Ritvan mieleen lämpiminä ja humoristisina. Milloin pihalla oli kanoja häkissä, milloin muuta outoa rekvisiittaa pitkin poikin. Toisinaan oppilaiden juhlat venyivät niin pitkiksi, että siistijät joutuivat aamulla herättelemään heitä tunneille. Nykyään tällaista ei enää tapahdu, mutta hauska muisto elää.


Eläkkeelle lähtö tuntuu haikealta ja odottavalta uuden äärellä

Ritva on ollut varhennetulla eläkkeellä ja ehtinyt jo hiukan tottua ajatukseen eläkkeelle jäämisestä. Hän kuitenkin arvelee, että kun lopullinen päivä koittaa, tunteet saattavat yllättää. Onneksi tulevaisuus on täynnä mieluisia suunnitelmia.

Koiran kanssa tulee touhuttua ja harrastettua paljon, ja Lapin matkoille jää viimein aikaa enemmän. Äkäslompolo on ollut aiemminkin matkakohteena, ja nyt sinne voi jäädä kahdeksi viikoksi kerrallaan. Ja sitten on lapsenlapsi, 7 kuukauden ikäinen pienokainen, jolle Ritva aikoo antaa runsaasti aikaansa.

Työkavereita Ritva jää kaipaamaan eniten. Onneksi Opistolle on helppo tulla kahville ja moikkaamaan porukkaa. Lähtöä edeltävänä päivänä Opistolla vietetään myös pienet juhlat.

 

Lämmin kiitos, Ritva, työstäsi ja työtoveruudesta 36 vuoden ajan. Nähdään kahvilla!

Takaisin ylös
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Voit muuttaa valintojasi asetuksista