Opiston kuvislinjalaisesta kuvisopetuksen harkkaan

01.09.2025

Lukuvuosi 20-21 on jäänyt muistoihini intensiivisenä ja monipuolisena itsetutkiskelun aikana. Monien vuosien harkinnan jälkeen lopulta hakeuduin opiskelemaan Joutsenon Opiston kuvataiteen linjalle. Sen päätöksen, sekä opistovuoden aikana fokusoituneen urapolun (sekä riemukkaan taidehöpsöttelyn) ansiosta opiskelen paraikaa kuvataiteilijaksi ja pääsin keväällä 25 opetusharjoitteluun Joutsenon Opiston kuvikselle.

Opistolle, ja erityisesti Taidetalolle tuleminen tuntuu aina yhtä kotoisalta. Ei ihmekään, että vuosikurssimme nimesi Taidetalon keittiön viereisen olkkarin Kotipesäksi.

Kuvisopettajan harkan aloittaminen toki jännitti, mutta tuttu paikka ja Mirja-open kannustus karistivat pahimman jännittämisen.
Kuvislaiset olivat ihan huipputyyppejä ja solahdin nopeasti porukkaan mukaan.
Opetusharjoittelu sijoittui keväällä ajankohtaan, jolloin kuvataiteen opiskelijat valmistivat portfolioita ja ennakkotehtäviä tuleviin jatko-opintoihinsa.

Oli todella jännittävää -ja hektistä- seurata opiskelijoiden luovia valintoja, nähdä lyhyessäkin ajassa kehittymistä ja kunkin omia vahvuuksia sekä saada tsempata niissä vieläkin eteenpäin.

Harjoittelu piti sisällään havaintopiirustuksen kurssin sisällön suunnittelemisen ja ohjaamisen yhdessä Mirjan kanssa. Teimme myös muutamia retkiä kohteisiin joissa pääsimme piirtämään. Kokeilimme kurssilla erilaisia tekniikoita ja välineitä, tutkailimme sommittelun ja perspektiivin teoriaa sekä toteutimme moninaisesti hyvin erilaisia teoksia, joista lopulta pidimme yhteisen katselmuksen. Opettelimme yhdessä antamaan ja saamaan palautetta teoksista, sekä sanoitimme auki ajatuksia kunkin oman taiteellisen työskentelyn taustalla. Taidehöpsöttelimme lyhyesti myös installaation parissa!

Harjoitteluaika oli todella mukavaa aikaa. Eniten alkuun jännitin olenko tarpeeksi "opettaja" ja osaanko olla vakavasti otettava. Jälkeenpäin tuo pelko hymyilyttää: kaikki vakavuus haihtui pian ja opetustilanteet tuntuivat enemmänkin hauskalta yhteisölliseltä tutkimiselta. Sekin ajatus hymyilyttää, että miksi ihmeessä koin etukäteen tarvetta olla jämäkkä ja vakava opettajan roolissa, kun perusluonteeltani olen täysin erilainen.

Se Joutsenon Opiston ilmapiirissä onkin aina ollut ihan parasta - että jokainen voi olla oma persoonansa eikä kenenkään tarvitse yrittää muuttaa itseään toisenlaiseksi. Kiitos siitä <3

Terkuin
Minttu