Kevätlukukauden kestävä koulutus (20 op) alkaa 11.1.2027 ja päättyy 19.5.2027.
Koulutus on suunnattu maahanmuuttajille, ja siinä opiskellaan suomen kielen alkeet. Koulutus sopii opiskelijoille, joilla ei ole aiempaa suomen kielen osaamista tai joilla on vasta vähän suomen kielen taitoa.
lähtötaso 0-, tavoitetaso A1.2- A1.3
Opintojen tavoitteena on saavuttaa hyvä perusta suomen kielen alkeissa sekä vahvistaa valmiuksia toimia suomalaisessa arjessa, opinnoissa ja työelämässä. Koulutuksessa opitaan suomen kielen perusrakenteita, sanastoa ja viestintätaitoja. Opiskelussa painottuvat erityisesti työelämässä tarvittava kielitaito, työnhakuvalmiudet, digitaidot sekä suomalaisen työelämän tuntemus.
Opiskelua on maanantaista torstaihin klo 9-13.30. Perjantaisin on itsenäisen opiskelun päivä. Lisäksi oppituntien ulkopuolella tapahtuvaa itsenäistä kielenopiskelua on noin 5 tuntia viikossa. Opintojen aikana opiskelija saa henkilökohtaista ohjausta jatko-opintoihin ja työelämään liittyvissä kysymyksissä.
Koulutuksessa käytetään opettajan antamia materiaaleja. Opiskelijan ei tarvitse hankkia omaa oppikirjaa.
Opintojen päätteeksi opiskelijan kielitaito arvioidaan Eurooppalaisen viitekehyksen mukaan ja koulutuksesta annetaan todistus.
Koulutus alkaa 11.1.2027 ja päättyy 19.5.2027.
Ilmoittautumisaika on 12.10.-7.12.2026. Koulutukseen on jatkuva haku. Jos opiskelupaikkoja on vapaana, koulutukseen hyväksytään opiskelijoita kevätlukukauden aikana.
Täytä lomake huolellisesti ja lähetä se. Saat vastauksen ilmoittautumiseesi kahden viikon sisällä.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä opisto@joutsenonopisto.fi tai p. 045 844 2993.
Koulutuksen maksusta annetaan lasku kerran kuukaudessa. Maksun voi maksaa viitesiirtona pankin kautta tai käteismaksuna opiston toimistossa.
Opiskelijalla on voimassa oleva kotoutumissuunnitelma tai työllistymissuunnitelma, johon koulutus on hyväksytty työllisyysalueella TAI
opiskelija on vastaanottokeskuksen asiakas
HINTA1: sisältää opetuksen
Maksuerä 75 € / kuukausi (5 erää lukukauden aikana = 375 € / lukukausi)
HINTA 2: sisältää opetuksen ja lounaan
Maksuerä 120 € / kuukausi (5 erää lukukauden aikana = 600 € / lukukausi)
HINTA 3: sisältää opetuksen ja majoituksen täysihoidolla 1 hh tai 2 hh
Maksuerä 220 € / kuukausi (5 erää lukukauden aikana = 1100 € / lukukausi)
Muut kuin edelliseen ryhmään kuuluvat opiskelijat
HINTA 1: sisältää opetuksen, lounaan ja päiväkahvin
Maksuerä 215 € / kuukausi (5 erää lukukauden aikana = 1075 € / lukukausi)
HINTA 2: sisältää opetuksen ja majoituksen täysihoidolla 1 hh tai 2 hh
Maksuerä 345 € / kuukausi (5 erää lukukauden aikana = 1725 € / lukukausi)
Opistolla on käytössä opintoseteliavustus, jota voit hakea kattamaan osan opistomaksuista.
Maahanmuuttajataustainen henkilö voi hakea opintoseteliä, jos hän täyttää seuraavat ehdot:
opiskelijalla on kotikunta
opiskelija ei ole turvapaikanhakija
opiskelijalla ei ole voimassaolevaa kotoutumissuunnitelmaa
Opintoseteli haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka osoitetaan opiston rehtorille ja lähetetään sähköpostitse osoitteeseen: tarja.kahara(at)joutsenonopisto.fi. Avustuksen myöntämisestä ilmoitetaan hakijalle sähköpostilla.
Tuet
Opiskelija, joka ei ole Suomen kansalainen ja on tullut Suomeen opiskelemaan, ei voi yleensä saada opintotukea Suomesta. Opintotukea voi kuitenkin saada tiettyjen ehtojen täyttyessä. Katso lisätietoa ulkomaalaisten opintotuesta Kelan sivuilta (suomeksi, in english).
Luvat
Koska Joutsenon Opiston opinnot ovat tutkintoon johtamatonta koulutusta, ulkomailta tuleva opiskelija ei voi saada opiskelijaviisumia tai oleskelulupaa Suomeen näiden opintojen perusteella. Koulutukseen ei hyväksytä opiskelijoita EU:n ulkopuolelta (poikkeuksena Suomessa jo olevat turvapaikanhakijat tai tilapäistä suojelua saavat opiskelijat).