Kansanopistopäivät tarjoavat luentoja ja työpajoja ajankohtaisten aiheiden tiimoilta, tutustumista uudistavaan oppimiseen sekä ekososiaaliseen sivistykseen osana kansanopiston toimintaa. Teemoja on monia, mutta tänä vuonna haluamme erityisesti nostaa kestävän elämäntavan teemaa, johon pureudumme yhdessä oppien, tutustuen ja keskustellen. Kansanopistopäivät on tarkoitettu kansanopistojen koko henkilöstölle.
Edetään ekoina! -päivät tarjoavat osallistujilleen uusia ideoita alkavaan lukuvuoteen ja työkaluja kestävän toimintakulttuurin edistämiseksi kansanopiston arjessa. Kuulemme ajankohtaispuheenvuoroja kansanopistokentältä sekä tutustumme Joutsenon Taidekesän tuotoksiin. Risteilemme myös Saimaan aalloilla.
Tervetuloa Joutsenoon!
TIISTAI 8.8.
8.00 -11.00 Ilmoittautuminen ja majoittuminen
10.30-12.00 Lounas
12.00 Kansanopistopäivien avaus
puheenjohtaja Helena Ahonen, Kansanopistoyhdistys
Tervetuloa Joutsenon Opistolle
rehtori Ulla Huhtilainen, Joutsenon Opisto
12.20 Jalat maassa, pää pilvissä ja sydän paikallaan
Joutsenon Opiston tiimi
Kerromme kuinka Joutsenon Opisto on kasvanut sisäisen itsearvioinnin kautta Suomen ensimmäiseksi CAF-tunnuksen saaneeksi oppilaitokseksi, jossa ekososiaalinen sivistyskäsitys ja kestävyysajattelu ohjaa kaikkea toimintaa. Tarjoamme esimerkkejä johtamisen ja laatutyön hyväksi havaituista toimintatavoista strategisen muutoksen synnyttämiseksi osallistavalla tavalla, oppimisyhteisön sisältäpäin.
13.30 Pienryhmätyöskentely – Mitä otat mukaasi Joutsenon Opiston keskustelusta?
14.00-14.45 Päiväkahvi
14.45-17.00 Myö yhes -työpajat
Yhteisöllistä tekemistä rastipisteeltä toiselle. Pääset itse tekemään ja kokemaan sekaryhmissä riippumatta siitä, mikä on työtehtäväsi omassa opistossasi.
17.45 Siirtyminen kävellen (1,1 km) opistolta Likosenlahden satamaan, Poijutie 4
Huomioithan asusteissa kävelymatkan.
18.00-20.00 Päivällisristeily Saimaalla risteilyalus Camillalla
Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan tervehdys ja tervetuliaismalja risteilyn aluksi.
Risteilyn jälkeen mahdollisuus piipahtaa Bistro Satamantorni -nimiseen ravintolaan, jossa anniskeluoikeudet. Kansanopistolauluja harmonikan säestyksellä.
KESKIVIIKKO 9.8.
7.45 – 8.45 Aamiainen
9.00 – 9.15 Ukrainalaista musiikkia ja mielenmaisemia, Viktoriia Kostiainen
9.15-9.20 Päivän avaussanat
toiminnanjohtaja Tytti Pantsar, Kansanopistoyhdistys
9.20-10.00 Rohkeasti ja oivaltavasti koulutuksen syksyyn
vararehtori Petri Suomala, Aalto-yliopisto
10.00-10.30 Kansalliset osaamismerkit: tehdään osaaminen näkyväksi!
suunnittelija Marja Juhola, Opetushallitus
10.30-11.15 Kahvi ja välipala: karjalanpiirakat
11.15 – 12.45 Uudistava oppiminen -työpajat
kehittämispäällikkö Leena Mattila, Lahden kansanopisto & Vapaa akatemia
Mitä on kansanopistojen yhteinen osaamispuhe? Miten puhua kansanopistokoulutuksessa saavutettavasta osaamisesta siten, että ilmaisu nostaa esiin kansanopistopedagogiikalle ominaiset, yksilön kasvua korostavat tunnusmerkit? Työpajassa etsimme vaikuttavan ja vakuuttavan ilmaisun keinoja. Saat vinkkejä oman opistosi opetussuunnitelmatyöhön ja osaamisen kuvaamiseen.
2. Kestävyystaidot osaksi jokapäiväistä elämää – kansanopistojen kestävyystaitojen työpaja
vararehtori Kirsi Hintsanen, Alkio-opisto ja suunnittelija Hilla Tolonen, Joutsenon Opisto
Työpajassa tutustutaan kansanopistojen valtakunnallisesti hyödynnettävissä olevaan kestävyystaitojen koulutusmalliin, joka on kehitetty kansanopistojen kehittämishankkeessa opistojen kestävyystaitojen asiantuntijoiden kanssa. Haluaisitko ottaa kansanopistojen yhteisen kestävyystaitojen mallin käyttöösi ja hyödyntää kestävyystaitojen perusteita omassa opetuksessasi tai laajemmin opistossa?
3. Digitaitoja asiakkaan tarpeisiin
linjanjohtaja Reetta Neittaanmäki, Helsingin Evankelinen Opisto
Työpajassa tutustutaan kansanopistojen valtakunnallisesti hyödynnettävissä olevaan digitaitojen koulutusmalliin, joka on kehitetty Kansanopistoyhdistyksen kehittämishankkeessa yhdessä opistojen digitaito-opettajien kanssa. Koulutuksen sisällöt ovat elämässä ja työssä tarvittavia digitaitoja perustaitoina. Koulutuksen toteutuksessa huomioidaan asiakkaan tarpeet ja hakeva toiminta. Haluaisitko ottaa tämän kansanopistojen yhteisen koulutusmallin käyttöösi ja räätälöidä sen oman opistosi toimintaympäristöön sopivaksi? Tervetuloa työpajaan.
4. Sukupuolen moninaisuuden ja yhdenvertaisen toiminnan työpaja
projektityöntekijä, kulttuurituottaja Riikka Järvinen, Suomen Nuorisoseurat ry
Työpajassa käymme läpi sitä mitä sukupuolen moninaisuus tarkoittaa ja mitä käsitteitä siihen liittyy. Tutustumme siihen, kuinka voimme tukea mahdollisimman yhdenvertaista toimintaa eri keinoin, kuten luomalla kaikille sukupuolille soveltuvia tiloja ja puhumaan sanoilla, jotka huomioivat sukupuolen moninaisuuden. Keskustelemme konkreettisista toimenpiteistä moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
5. Työyhteisön vuorovaikutus työhyvinvoinnin rakentumisessa
draamapedagogi, työnohjaaja, ratkaisukeskeinen terapeutti Tiina Haapsalo
Työpajassa mietitään hyvin toimivan työyhteisön vuorovaikutusta, läsnäolon merkitystä, erilaisuuden palkitsevuutta yhteisessä vuorovaikutuksessa sekä palautteen antamista ja vastaanottamista. Miten ratkaisukeskeisyys voi toimia apuna vuorovaikutuksessa? Miten kannan vastuun omista vuorovaikutustaidoistani? Mikä merkitys vuorovaikutuksella ja sosiaalisella tuella on työhyvinvoinnille? Työpajassa tehdään myös vuorovaikutusharjoituksia – ja iloitaan läsnäolosta.
6. Aktivistimummot ylisukupolvisen luontosivistyksen edistäjinä
Seija Kurunmäki ja Eeva-Riitta Piispanen, Aktivistimummot -liike, Joutsenon Opisto, Otavan Opisto
Haluaisitko opistollesi nimikkoaktivistimummon/papan edistämään opistosi kestävän kehityksen ja luontosivistyksen teemoja? Oletko jäämässä eläkkeelle opiston toiminnasta ja haluaisit tuoda mummo/pappaviisauttasi opistolle liittymällä kohtuuden ja toivon sanansaattajaksi? Aktivistimummot on vuonna 2019 perustettu liike, jonka tavoitteena on turvata kaikille lapsenlapsille maailma, jossa voi elää.
12.45-13.00 Päivien päätös ja seuraavien Kansanopistopäivien opiston julkistaminen
13.00 -14.00 Lounas ja kotiinlähtö
*pidätämme oikeuden muutoksiin
Joutsenon Taidekesän akvarellistien töitä on esillä opiston ruokasalissa ja aulassa.
Huomioithan, että opisto ei ole esteetön ja saavuthan tuoksuttomana, kiitos. Maksuvälineenä paikan päällä vain käteinen.
Hinnat:
Majoitus 2 hh 265 €/hlö, sis. alv (sis. majoitus, ruokailut, ohjelma).
Majoitus 1 hh 287 €/hlö, sis. alv (sis. majoitus, ruokailut, ohjelma).
Ei majoitusta 224 €/hlö, sis. alv (sis. ruokailut ja ohjelma).
Joutsenon Opistolla on rajallinen määrä yöpymispaikkoja, jotka varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Myös Joutsenon ja Lappeenrannan hotelleissa on mahdollista yöpyä Kansanopistopäivien ajan.
Lisätietoja: Kansanopistoyhdistyksen toimisto, toimisto@kansanopistot.fi, p. 040 8096 111
Majoitukseen liittyviä lisätietoja: Joutsenon Opisto, opisto@joutsenonopisto.fi
Ilmoittaudu mukaan 1.6.2023 mennessä alla olevasta linkistä. Tavataan elokuussa!
Ilmoittaudu kansanopistopäiville!