Kurssilla tutustutaan erilaisiin korunvalmistusmenetelmiin kuten pujottaminen, solmiminen, lenkkitekniikka, muotoilu sekä tekniikoiden yhdistämiseen. Koruja tehdään eri materiaaleista, joita ovat esimerkiksi lasi-, puu-, metalli- ja akryylihelmistä, erilaisista sitomislangoista, metallilangosta ja -osista ja fimomassasta. Viikon aikana valmistetaan korvakoruja, rannekoruja ja hiuskoruja sekä jokin koriste-esine.
Kurssin opettajalta saa lainata kaikkia korun valmistuksessa tarvittavia välineitä, mutta mahdollisia omia välineitä voi myös ottaa mukaan. Korujen valmistusmateriaalit eivät sisälly kurssin hintaan vaan ne ostetaan kurssin alkaessa opettajalta. Materiaalimaksu yhteisesti käytäviin tekniikoihin (30 € / henkilö) suoritetaan kurssin opettajalle. Lisämateriaalia voi ostaa opettajalta erillishintaan.
Kurssilaiset pääsevät käyttämään mielikuvitustaan ja tekemään koruja itselleen tai vaikkapa lahjana annettavaksi. Ja mikä tärkeintä, oman mielikuvituksen ja taidon lisäksi ryhmässä on voimaa ja luomisen iloa monin kerroin myös kaverille jaettavaksi.
Yhtenä päivänä kierrätetään ja uudistetaan omia vanhoja koruja, ja tätä varten kurssilaisten tulisi ottaa omista varastoistaan mukaan vanhoja, rikkinäisiä tai huonokuntoisia koruja. Kierrätyspäivänä tutkitaan myös luonnon materiaaleja, joita voi hyödyntää koruosien valmistukseen.
A-hinta 429 € (opetus ja majoitus täysihoidossa 1 hh)
B-hinta 407 € (opetus ja majoitus täysihoidossa 2 hh)
C-hinta 302 € (opetus, lounas ja päiväkahvi)
Materiaalimaksu 30 € maksetaan opettajalle