Sarjakuvalinja

Kevään 2018 uutuutena aloittaa puolivuotinen sarjakuvalinja.
Linja sopii kaikille sarjakuvista ja niiden tekemisestä kiinnostuneille.

Linjalla tutustut monipuolisesti sarjakuvan tekemisen perusteisiin, ja voit syventää jo olemassa olevaa tieto- ja taitopohjaasi henkilökohtaisesti opastettuna. Tule kehittämään omaa tyyliäsi sekä oppimaan uusia tekotapoja ja -välineitä poikkitaiteellisuutta pelkäämättömässä ja rohkaisevassa ilmapiirissä!

 

Sarjakuvalinja 2.1.2018 18.5.2018

Kevään aikana tutustutaan sarjakuvan toimintaympäristöihin ja osallistutaan alan festivaaleille.

Jokainen opiskelija tekee oman sarjakuvalehden sekä blogin ja oppii perusteet niin taittamisesta, tekstaamisesta kuin käsikirjoittamisestakin.

Linjalla opitaan kriittistä medialukutaitoa ja narratiivien rakenteen hahmottamista. Opiskelijalle syntyy vahva käsitys sarjakuvan historiasta ja kehityskaaresta monella mantereella, sekä kehityskulkujen risteämisestä. Poikkitaiteellista kokeellisuutta harjaannutetaan mm. valokuvasarjakuvan kurssilla.

Myös opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja toiveet otetaan huomioon linjan opetuksessa.

Opiskelija voi täydentää opintokokonaisuuttaan oman kiinnostuksensa mukaisilla valinnaisaineilla.

 

Hakulomake

 

YHTEISET OPINNOT

Johdanto opintoihin, välineet tutuiksi 1 op
Sarjakuvalukupiiri ja kritiikkisarjakuva 1 op
Omaelämäkerrallisuus ja ei-fiktiiviset sarjakuvat 1 op
Tekstaaminen 1 op
Kuvankäsittely ja graafinen suunnittelu / taittaminen 1 op
Hahmosuunnittelu 2 op
Stripit 1 op
Lehden teko 1 op
Livekuvittaminen & matkasarjakuvat 1 op
Kolmiulotteinen ja muu kokeellinen sarjakuva 1 op
Poliittinen sarjakuva 1 op
Sarjakuvalla ulkomaille + tekijänoikeudet 1 op
Sanaton sarjakuva 1 op
Värisarjakuva 1 op
Projektiopinnot 3,5 op
Yleissivistävät opinnot 0,5 op
Opintojen ohjaus 1 op

HAKEMINEN

Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake.

Hakuaika on 28.8.2017- 1.12.2017

Päätös opiskelijavalinnasta tehdään kahden viikon sisällä hakemuksen saapumisesta.

Opiskelupaikkoja voi kysyä myös muina aikoina.

KUSTANNUKSET

151 € / viikko 1 hh huone ja täysihoito (aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen) ja opetus
131 € /viikko 2 hh huone ja täysihoito (aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen) ja opetus
79 € /viikko opetus, lounas ja päiväkahvi
69 € /viikko opetus

Opintoihin voi saada opintotukea (=opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

ASUMINEN JA TÄYSIHOITO

Opiston alueella on kaksi asuntolaa, joissa on 112 majoituspaikkaa. Pääosa huoneista on soluja, joissa on yksi 2 hh ja 1 hh sekä yhteinen suihku ja wc. Lisämaksu yhden hengen huoneesta on 20 €/viikko. Huoneet ovat kalustettuja. Vuode- ja liinavaatteet opiskelijat tuovat itse.

Majoitustilat ovat käytettävissä koko opiskeluajan, eikä niitä tarvitse tyhjentää viikonlopuiksi tai lomiksi.

Täysihoito sisältää opetuksen, majoituksen ja ruokailut.

 

Hakulomake