Japanin kieli ja kulttuuri

Japanin kielen ja kulttuurin opinnot on tarkoitettu lukion tai vastaavan koulutuksen suorittaneille. Opinnot aloitetaan kielen alkeista, joten aikaisempaa osaamista ei edellytetä. Lukuvuoden mittaisen linjan tavoitteena on saavuttaa japanin kielessä taitotaso, jolla opiskelija kykenee selviytymään päivittäisistä viestintätilanteista, pitämään esitelmiä ja kertomaan mielipiteitään sekä lukemaan ja kirjoittamaan alkeis- ja jopa keskitason japaninkielistä tekstiä.

#japanilinja
Japanin kielen ja kulttuurin linja Facebookissa

Japanin kieli ja kulttuuri 24.8.2020 — 21.5.2021

Japanin linjalla opiskellaan japania intensiivisesti viitenä päivänä viikossa natiivin opettajan johdolla. Vuoden aikana käydään läpi peruskielioppi, hiragana- ja katakana-merkit sekä noin 500 kanji-merkkiä. Merkit ovat keskeinen osa viikoittaista opiskelua, koska japanin kielen lukeminen ja kirjoittaminen edellyttävät niiden tuntemista. Käytännön kielitaidon harjoittamiseksi tehdään myös paljon puheharjoituksia ja suullisia esitelmiä suomeksi sekä japaniksi. Linjalla perehdytään Japanin kulttuurin osa-alueisiin sekä tutustutaan Japanin historiaan. Opintojen tavoitteena on japanin kielen taitotaso B1 (eurooppalainen viitekehys).

Lukuvuoden aikana opiskelija voi osallistua maksulliseen Japanin valtion viralliseen JLPT-kielikokeeseen (Japanese-Language Proficiency Test), ottaa osaa kieli- ja kulttuurivaihtoon japanilaisten yhteystyötahojen kanssa sekä saada tukea opiskelupaikan löytämiseksi japanilaisesta oppilaitoksesta. Lisäksi osalla opinnoissa menestyneistä opiskelijoista on mahdollisuus lähteä lukuvuoden päätteeksi noin 4 viikon pituiselle vaihtojaksolle Surugadai-yliopistoon Japaniin (www.surugadai.ac.jp).

Linjan opintoihin sisältyy akateemista opiskelua tukevia kursseja sekä yleissivistäviä opintoja, kuten vierailijoiden luentoja ja opintojen ohjausta. Kieliopintojen lisäksi opiskelija voi suorittaa erilaisia valinnaiskursseja.

Opintomatka

Helmi-maaliskuussa 2021 järjestetään omakustanteinen opintomatka Japaniin. Noin kahden viikon mittaisen matkan aikana opiskellaan Tokai-yliopistossa ja tutustutaan japanilaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Japanin kielen ja kulttuurin perusopinnot (30 op)

Halutessaan opiskelija voi suorittaa japanin kielen ja kulttuurin perusopinnot (30 op) Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opintovaatimusten mukaisesti. Suoritetun perusopintokokonaisuuden voi sisällyttää osaksi tutkintoa myöhemmissä korkeakouluopinnoissa. Hyväksilukukäytännöt vaihtelevat korkeakouluittain.

 

Hakulomake

 

YHTEISET OPINNOT (43,5 op)

Japanin kielen ja kulttuurin johdantoluennot 2,5 op
Japanin kielen perusteet I 9,5 op
Japanin kielen perusteet II 8,5 op
Suullinen kielitaito I 5 op
Kirjallinen kielitaito I 7,5 op
Japanin perinteinen kulttuuri 2 op
JLPT-valmennus 2 op
Tieteellinen kirjoittaminen 1 op
Projektiopinnot 1 op
Yleissivistävät opinnot 1,5 op
Oleminen 1 op
Opintojen ohjaus 2 op

Lisäksi opiskelija voi halutessaan valita linjan sisällä:
Japanin perusopinnot 30 op (Itä-Suomen yliopiston vaatimusten mukaisesti)

VALINNAISET AINEET

Opintomatka Japaniin 4 op
Academic Reading 3 op (JY)
Communication Skills 3 op (JY)
Englannin kertauskurssi 1 op
Kiinan alkeet 2 op
Korean alkeet 2 op
Akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op
Toiminnalliset vuorovaikutustaidot 2 op
Opistosta eteenpäin -kurssi 1,5 op
Kuvataide 2 op
Liikunta 2 op

HAKEMINEN

Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella. Kotisivulta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakuaika lukuvuoden 2020-2021 koulutuksiin alkaa 2.3.2020.

Päätös opiskelijavalinnasta tehdään kahden viikon sisällä hakemuksen saapumisesta.

Opiskelupaikkoja voi kysyä myös muina aikoina opiston toimistosta opisto(at)joutsenonopisto.fi tai 045 844 2993.

 

Hakulomake

 

KUSTANNUKSET

Opintomaksut ja lisätietoa opintojen rahoituksesta

Voit saada opintoihisi opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

ASUMINEN JA TÄYSIHOITO

Opiston alueella on kaksi asuntolaa, joissa on 112 majoituspaikkaa yhden ja kahden hengen huoneissa.
Katso lisätietoa majoituksesta

Majoitustilat ovat käytettävissä koko opiskeluajan, eikä niitä tarvitse tyhjentää viikonlopuiksi tai lomiksi.

Täysihoito sisältää opetuksen, majoituksen ja ruokailut.

Opetus alkaa, jos osallistujia on riittävästi.