Mikko Joska

Opiskeluelämää lähiössä, aidan väärällä puolella vaiko laitoksessa – ei, elämää suurempi vuosi on edessäsi!

Tarkkakorvaiset ovat varmaan kuulleet, että tammikuussa 2009 tapahtuneiden kuntaliitosten jälkeen Lappeenrantaan liittyi noin 11 000 asukkaan lähiö nimeltään Joutseno. Vaivaiset 20 kilometriä erottavat Joutsenon villimiehen sivistyksestä. Mutta voiko näin todella olla? Onhan Saimaan rannalla sijaitseva entinen itsenäinen kaupunki Marko Annalan ja Jouni Hynysen kasvualusta menestykseen. Mutta se merkittävin asia Joutsenossa on kuitenkin kodikas sekä osittain kulttuurikeskuksenakin toimiva Joutsenon opisto.

Joutsenon opiston opeksi-linjalle meno syksyllä oli ehkä elämäni suurimpia riskejä, sillä mahdollisuuksia olisi ollut vaikka kuinka paljon. Ehkä jokin mystinen voima vetosi minuun enemmän Joutsenossa kuin Kuopion ammattikorkeakoulussa. Halu vaeltaa ”Suomen Mekkaan” miettimään mitä seuraavaksi tekisin ja ehkäpä valmistautumaan opettajakoulutuksen pääsykokeeseen olivat alitajunnassani.

Asuntola, sen hajut ja tuoksut, ruokala sekä unohtamatta höpsöä henkilökuntaa saavat minut vieläkin kaipaamaan sinne. Opiston hyvä sisäinen henki rakentuu asuntolasta, jossa opiskelijat asuvat pienissä huoneissaan ja aistien turruttua turvautuminen seinänaapurin salaisuuksiin käy käden käänteessä. Tämä sai opiskelijat hullaantumaan ja juoksemaan juhlien perässä löytäen itsensä lopulta kiipeämässä seinällä hämähäkkimies-asussa. Jyväskylän avoimen yliopiston määräykset kuitenkin pakottivat osan opiskelijoista tinkimättömään opiskeluun. Osa taas löytää aina syyn siirtää opiskeluja tuonnemmas, vaikka ikimuistoisen pub Pennyn houkutuksesta. Yliopisto-opiskelu on oman vastuun ottamista!

Joutseno tarjosi unohtamattomia kaverisuhteita, joiden kanssa opiskelu sekä hauskanpito ovat helpompaa, vaivattomampaa sekä kansakunnallemme kannattavampaa. Mikäpä on sen hauskempaa kuin tehdä ryhmässä oppimistehtäviä, valmistautua paniikissa luentoihin tai järjestää yhdessä Halloween-bileet. Mielestäni tämä oli hieno vuosi valmistautua yliopistoelämään kaikilla mausteilla, prepata pääsykokeisiin sekä saada kosketus hienoon taiteeseen kuvaamataidon ryhmän välityksellä. Tämän pienen suuren kaupungin tunnuslauseena oli ennen kuntaliitoksia ’’Tee se Joutsenossa’’. Minun kohdallani tämä toteutui. Nähdään yliopistolla!