Opistovuosi
Epäuskon määrä oli valtava, kun isä kurvasi autolla parkkipaikalta kohti kotia. Länsirannikon tyttö oli päätynyt rajan tuntumaan, keskelle ei mitään.
Opistolle päätymiseni syy ei liene yllättävä juuri kellekään: kirjoitukset keväällä 2010 menivät miten menivät, pääsykoekirjat eivät kiinnostaneet ja pääsykokeessa kirosi miten ei ollut muistanut kerrata sijamuotoja. Yliopistopaikkaa ei irronnut, enkä vaivautunut edes kyselemään varasijojen perään. Pyöriskelin itsesäälissä harmitellen oikeastaan kaikkea, mitä mieleen vain sattui tulemaan. Lopulta vanhempani ottivat minua niskasta kiinni ja päädyin heittelemään hakemuksia kolmeen kansanopistoon, joista jokaisesta tuli nopeasti hyväksymiskirje.
Olin jo keväämmällä harkinnutkin Joutsenoa vaihtoehdoksi, jos yliopisto pettää luottamukseni järjestelmään ja kyvykkyyteeni. Joutsenon opisto tarjosi suomen kielen linjan eli juuri sitä, mitä olin hakenut opiskelemaan yliopistoonkin. Lappeenrannassa asuva mummoni oli ainakin hyvillään, kun ilmoitin muuttavani yhdeksäksi kuukaudeksi 12 minuutin junamatkan päähän.
Alku ei sujunut kuten olin suunnitellut. Asuntolan alimmassa kerroksessa asuessa sai kärsiä bunkkerissa pidetyistä bileistä ja äärimmäisen pienestä kahden hengen huoneesta. Yhteiselo kämppiksen kanssa ei sujunut ihan suunnitellusti ja opiskeluintoa ei tuntunut olevan nimeksikään – pihakeinussa kiikkuen itkin äidille puhelimeen, että haluan pois täältä, ei tämä ole minun paikkani.
Onneksi asiat muuttuivat nopeasti: vaihdoin yhden hengen huoneeseen Helkalaan, joka oli asuntolaa rauhallisempi paikka asua. Sain myös kerättyä energiaa lukea ensimmäiseen tenttiin ja kas kun koepaperia silmäillessäni huomasin oikeasti osaavani vastata kaikkiin kysymyksiin. Ensimmäinen kokeeni meni todella hyvin ja alkoi jopa vaikuttaa siltä, että tästä voisikin tulla jotain, ehkei kannata vielä luovuttaakaan.
Sain kavereita uusista käytävänaapureistani, ja opiskelu alkoi luistaa. Kirjallisuuden perusopintojen kurssit jäivät itseltäni aikalailla kesken, kyseinen aihealue kun ei ole koskaan minua pahemmin liikuttanut. Suomen kielen luennot olivat pääsääntöisesti todella mielenkiintoisia, opettajat olivat hauskoja ja osasivat selittää asiat selkokielellä. Osa kursseista suoritettiin ilman lähiopetusta netin välityksellä: opettaja laittoi Moodleen materiaalia ja niihin liittyviä tehtäviä, jotka tehtiin ja palautettiin sivulle. Moodlen kautta tehtiin paljon tehtäviä myös lähiopetusta sisältävillä kursseilla. En yleensä kehtaa kysyä mitään, mutta netin kautta rohkaistuin kysymään joitain epäselviä asioita tehtävien palautuksen yhteydessä.
Syksy oli nopeasti suhahtanut ohi, ja keväällä alkoi tehdä hieman tiukkaa aikataulujen kanssa. Linjanjohtaja oli neuvonut, että kannattaisi tehdä mahdollisimman paljon kursseja pois ennen vuoden vaihtumista. Kyllähän minä sitä kovasti yritin, mutta kummasti huomasin tehtävien olevan tekemättä vielä reilusti uudenvuoden jälkeenkin. Kursseja oli keväällä vähemmän, mutta tehtävää riitti syksyn kurssitehtävien kanssa, pääsykoekirjojen tutkimisessa, Lahden muotoiluinstituutin ennakkotehtävien tekemisessä ja omissa pikku projekteissani. Ilman kahta viimeistä kevääni olisi varmasti ollut huomattavasti rennompi…
Kevätkin oli nopeasti ohi, ja pääsykoekirjat tuli kahlattua läpi kolmesta neljään kertaan, mikä tuntui aivan liian vähältä kun odottelin hermostuneena ensimmäiseen kokeeseen pääsyä. Kirjojen lukeminen oli toki ollut huomattavasti helpompaa, kun niissä selitetyt asiat oli opiskeltu vuoden aikana ja pääsykoekirjoja oli käytetty vuoden aikana parilla kurssillakin. Luotin paljon vuoden aikana saatuun suomen kielen kokemukseen.
No, sanotaan ihan suoraan, ettei se ihan riittänyt. En päässyt suoraan yhteenkään kolmesta yliopistosta, johon hain. Pettymys oli valtava, huomattavasti isompi kuin aiempana keväänä. Kirosin koko suomen kielen ja yliopistojärjestelmän – kunnes sain paksun kirjeen Tampereen yliopistolta. Pääsin sisään seitsemänneltä varasijalta.
Tiivistäen voin sanoa, että vuosi opistolla oli kaikin puolin todella hyväksi. Opiskeluun ei tullut välivuotta, vaan sain suoritettua suomen perusopinnot, tutustuin mahtaviin ihmisiin – niin opiskelijoihin kuin opettajiin -, kasvoin ihmisenä ja itsenäistyin. Itse en asiaa ole huomannut, mutta perheenjäsenet ovat sanoneet minun aikuistuneen huomattavasti Joutsenossa. Yhdeksän kuukautta ei todellakaan mennyt hukkaan ja olen onnellinen siitä, etten syksyllä jättänyt leikkiä kesken, vaikka mieli teki. En usko, että ilman opistovuotta olisin voinut päästä tänäkään vuonna haluamaani kaupunkiin opiskelemaan ainetta, johon sain täysin uudenlaisen kosketuksen Saimaan rannalla.
Epäuskon määrä oli valtava, kun isä kurvasi autolla parkkipaikalta kohti kotia. Länsirannikon tyttö oli päätynyt rajan tuntumaan, keskelle ei mitään.
Opistolle päätymiseni syy ei liene yllättävä juuri kellekään: kirjoitukset keväällä 2010 menivät miten menivät, pääsykoekirjat eivät kiinnostaneet ja pääsykokeessa kirosi miten ei ollut muistanut kerrata sijamuotoja. Yliopistopaikkaa ei irronnut, enkä vaivautunut edes kyselemään varasijojen perään. Pyöriskelin itsesäälissä harmitellen oikeastaan kaikkea, mitä mieleen vain sattui tulemaan. Lopulta vanhempani ottivat minua niskasta kiinni ja päädyin heittelemään hakemuksia kolmeen kansanopistoon, joista jokaisesta tuli nopeasti hyväksymiskirje.
Olin jo keväämmällä harkinnutkin Joutsenoa vaihtoehdoksi, jos yliopisto pettää luottamukseni järjestelmään ja kyvykkyyteeni. Joutsenon opisto tarjosi suomen kielen linjan eli juuri sitä, mitä olin hakenut opiskelemaan yliopistoonkin. Lappeenrannassa asuva mummoni oli ainakin hyvillään, kun ilmoitin muuttavani yhdeksäksi kuukaudeksi 12 minuutin junamatkan päähän.
Alku ei sujunut kuten olin suunnitellut. Asuntolan alimmassa kerroksessa asuessa sai kärsiä bunkkerissa pidetyistä bileistä ja äärimmäisen pienestä kahden hengen huoneesta. Yhteiselo kämppiksen kanssa ei sujunut ihan suunnitellusti ja opiskeluintoa ei tuntunut olevan nimeksikään – pihakeinussa kiikkuen itkin äidille puhelimeen, että haluan pois täältä, ei tämä ole minun paikkani.
Onneksi asiat muuttuivat nopeasti: vaihdoin yhden hengen huoneeseen Helkalaan, joka oli asuntolaa rauhallisempi paikka asua. Sain myös kerättyä energiaa lukea ensimmäiseen tenttiin ja kas kun koepaperia silmäillessäni huomasin oikeasti osaavani vastata kaikkiin kysymyksiin. Ensimmäinen kokeeni meni todella hyvin ja alkoi jopa vaikuttaa siltä, että tästä voisikin tulla jotain, ehkei kannata vielä luovuttaakaan.
Sain kavereita uusista käytävänaapureistani, ja opiskelu alkoi luistaa. Kirjallisuuden perusopintojen kurssit jäivät itseltäni aikalailla kesken, kyseinen aihealue kun ei ole koskaan minua pahemmin liikuttanut. Suomen kielen luennot olivat pääsääntöisesti todella mielenkiintoisia, opettajat olivat hauskoja ja osasivat selittää asiat selkokielellä. Osa kursseista suoritettiin ilman lähiopetusta netin välityksellä: opettaja laittoi Moodleen materiaalia ja niihin liittyviä tehtäviä, jotka tehtiin ja palautettiin sivulle. Moodlen kautta tehtiin paljon tehtäviä myös lähiopetusta sisältävillä kursseilla. En yleensä kehtaa kysyä mitään, mutta netin kautta rohkaistuin kysymään joitain epäselviä asioita tehtävien palautuksen yhteydessä.
Syksy oli nopeasti suhahtanut ohi, ja keväällä alkoi tehdä hieman tiukkaa aikataulujen kanssa. Linjanjohtaja oli neuvonut, että kannattaisi tehdä mahdollisimman paljon kursseja pois ennen vuoden vaihtumista. Kyllähän minä sitä kovasti yritin, mutta kummasti huomasin tehtävien olevan tekemättä vielä reilusti uudenvuoden jälkeenkin. Kursseja oli keväällä vähemmän, mutta tehtävää riitti syksyn kurssitehtävien kanssa, pääsykoekirjojen tutkimisessa, Lahden muotoiluinstituutin ennakkotehtävien tekemisessä ja omissa pikku projekteissani. Ilman kahta viimeistä kevääni olisi varmasti ollut huomattavasti rennompi…
Kevätkin oli nopeasti ohi, ja pääsykoekirjat tuli kahlattua läpi kolmesta neljään kertaan, mikä tuntui aivan liian vähältä kun odottelin hermostuneena ensimmäiseen kokeeseen pääsyä. Kirjojen lukeminen oli toki ollut huomattavasti helpompaa, kun niissä selitetyt asiat oli opiskeltu vuoden aikana ja pääsykoekirjoja oli käytetty vuoden aikana parilla kurssillakin. Luotin paljon vuoden aikana saatuun suomen kielen kokemukseen.
No, sanotaan ihan suoraan, ettei se ihan riittänyt. En päässyt suoraan yhteenkään kolmesta yliopistosta, johon hain. Pettymys oli valtava, huomattavasti isompi kuin aiempana keväänä. Kirosin koko suomen kielen ja yliopistojärjestelmän – kunnes sain paksun kirjeen Tampereen yliopistolta. Pääsin sisään seitsemänneltä varasijalta.
Tiivistäen voin sanoa, että vuosi opistolla oli kaikin puolin todella hyväksi. Opiskeluun ei tullut välivuotta, vaan sain suoritettua suomen perusopinnot, tutustuin mahtaviin ihmisiin – niin opiskelijoihin kuin opettajiin -, kasvoin ihmisenä ja itsenäistyin. Itse en asiaa ole huomannut, mutta perheenjäsenet ovat sanoneet minun aikuistuneen huomattavasti Joutsenossa. Yhdeksän kuukautta ei todellakaan mennyt hukkaan ja olen onnellinen siitä, etten syksyllä jättänyt leikkiä kesken, vaikka mieli teki. En usko, että ilman opistovuotta olisin voinut päästä tänäkään vuonna haluamaani kaupunkiin opiskelemaan ainetta, johon sain täysin uudenlaisen kosketuksen Saimaan rannalla.