Itsenäistymistä, opintopisteitä ja ystäviä
Mie kirjoitin lukiosta kolmen ällän paperit. Se ei tarkottanu lukio lukematta läpi, vaan äidinkieli, englanti ja historia. Kirjoitusten jälkeen mie olin niin uupunu, että kirjahyllyyn valmiiksi ostetut pääsykoekirjat jäivät aukaisematta koko keväänä. Viitsin matkustaa yksiin pääsykokeisiin, enkä päässyt sisälle. Onneksi.
Kesällä piti miettiä, että mitäs tässä nyt sitten tekisi. Paras ystävä lähti opistoon, mie päätin tehä samoin. Mie tiesin, että suomen kieli on minun juttu ja Joutsenon opisto tarjosi mulle mahollisuuen opiskella sitä, mitä mie haluan.
Vähän jännitti lähteä pohjosesta etelään, kotoa asuntolaan, tutuista piireistä jonnekin, missä en ole koskaan käynyt. Aluksi tuntui oudoilta oma huone, ihmiset ja opiskeleminen, mutta nyt nuo syksyllä 2010 koetut pelot tuntuvat kaukaisilta.
Kävihän niin, että sain ympärilleni ihanan ystäväporukan. Iltaisin kokoonnuttiin katsomaan huonoja leffoja ilta toisensa jälkeen, laulettiin pianon tai kitaran ääressä ja ihmeteltiin sammakonkutuja lähiojassa.
Etukäteen kammottuun asuntola-asumiseenkin totuin. Jos omaan huoneen jumiutuneena tunsi itsensä yksinäiseksi, helpotti heti, kun kuulin alakerrasta laulua. Jääkiekon mm-finaalin kisakatsomo kellarin ikkunattomassa huoneessa oli uskomattoman hieno kokemus, kun kolmekymmentä ihmistä huutaa kurkku suorana sitä mukaa, kun maaleja tulee.
Vuesta jäi käteen paljon mahtavia muistoja, ensitapaaminen nykyisen avomiehen kanssa sekä roppakaupalla opintopisteitä ja valmiutta yliopisto-opintoja varten. Joku voisi väittää, että kansanopistot on luusereita varten, mutta se ei pitänyt paikkaansa ainakhaan meän kohdalla!
Opisto opetti elämään. Opiston avulla mie pääsin sinne mihin mie halusinki, Suomen parhaaseen yliopistoon lukehmaan suomen kieltä.